Viikonloppua

Eilen piipahdin vaihtarikavereitten kanssa Valmierassa norjalaista Ina-ystäväämme katsomassa. Herttainen Ina oli kanssamme samalla kielikurssilla ja opiskelee nyt matkailualaa valmieralaisessa korkeakoulussa.

Oli ihana päästä hetkeksi ulos Riiasta. Valmiera on noin 30 000 asukkaan kaupunki jotakuinkin 100 kilometriä Riiasta koilliseen. Matka taittui bussilla parissa tunnissa, ja maksoin meno-paluusta suomalaiselle melko huvittavat hieman päälle 5 latia. Joukkoliikenteen hinnat eivät täällä yleensäkään päätä huimaa. Olisi pitänyt älytä matkustella enemmän maan sisällä.

Emme tehneet mitään sen kummempaa, kuljeksimme vain hieman ympäriinsä, kävimme puistossa, katselimme linnanraunioita ja söimme halvasti mukavassa kahvilassa. Pikkukaupungin kasvot ovat ystävällisemmät ja kiireettömämmät kuin mihin Riiassa tottuu: talot ovat matalia, kadut aika hiljaisia, englantia pulputtavia vaihto-opiskelijoita saatetaan pysähtyä katselemaankin. Kävelimme mäntymetsän halki ja ohitimme rivin omakotitaloja, joiden ikkunat hohtivat valaistuina neliöinä vielä hämärään kevätiltaan. Jokin siinä muistutti minua niistä paikoista, joissa olen itse kasvanut ja elänyt. Tuntui kuin olisi palannut kotiin.


Ina ja Teija onton puun sisällä.


Minä & hupsua taidetta.


Somia taloja puistossa.


Linnanrauniot.

Kevät väsyttää

Mmmh. Energiatasoni ovat nollassa, tai ainakin aika lähellä sitä. Kuta enemmän valo lisääntyy, sitä sitkaammin uuvuttaa. Kummallinen yhtälö; ennen tämä vuodenaika on pikemminkin antanut minulle lisää potkua ja onnellisen olon sydämeen. Nyt en viitsisi juuri pikkurilliäkään nostaa - siihen nähden selviytyminen koululle asti tänään on melkoinen saavutus. Vielä pitäisi saada itsensä opiskelemaan, ja illalla on luvassa EU-oikeuden luentojakin kello 15 - 19, siis neljä tuntia perjantai-iltana! Mikä näitä ihmisiä oikein riivaa? Onneksi kurssia vetävä saksalainen professori on mukava luennoitsija, eikä aihekaan - vapaa liikkuvuus sisämarkkina-alueella - ole yhtään kauheimmasta päästä. Silti lasken jo, montako kahvikuppia tämän illan ponnistus tuleekaan vaatimaan.

Tuntuu, että pitäisi olla enemmän kiinnostunut ympäristöstään ja pyöriä kaikkialla, ottaa tilaisuuksista kaikki irti nyt kun täällä kerran on. Sen sijaan löydän itseni monesti vain lojumasta reporankana kotoa, kun periaatteessa voisi olla valloittamassa vaikka mitä uusia seutuja. Kaduttaakohan sitten Suomessa? Vaihtarikarusellissa on ainakin tullut pyörittyä ihan kiitettävästi: ollaan parina päivänä vierailtu soluissa puolin ja toisin, syöty pannukakkuja ja maisteltu vähän Mustaa Balsamiakin.
Täksi illaksikin olisi kutsu Eurooppa-teemaisiin juhliin - eikä kenen tahansa järjestämiin: herttainen pohjoisen tyttö Laura tulee Torniosta (kävimme samaa lukiota) ja opiskelee Rovaniemellä (Lapin yliopistossa, ylläri) ja on siis myös täällä vaihdokkina. Emme yhteisestä aika-paikka-historiasta huolimatta tavanneet koskaan Suomessa! Jospa jostakin löytäisin tarvittavat kiksit lähteä eurooppabilettämään edes hetkeksi illalla.

Olen muutamaan otteeseen katsellut silmät pyöreinä kaupungin muotiskeneä. Pari päivää sitten näin täällä RGSL:ssä uuden saavutuksen: mikroshortsit koulussa. Tai olivathan ne hyvinkin juristille tai ekonomistille sopivat, erittäin virallisesta ja asiallisesta tummasta kankaasta ommellut suorat housut - niistä vain puuttuivat lahkeet kokonaan :) Kangasta oli oikeasti juuri ja juuri pakaroiden peitoksi. Ja sukkahousut olivat tietenkin läpinäkyvät, eli paljasta reittä sai ihailla aivan huimaaviin korkeuksiin asti. Vyötäröstä ylöspäin tyttö oli vaatehtinut itsensä täysin korrektiin kauluspaitaan. Kontrasti oli suorastaan hupaisa. Ehkä opiskeluajasta tosiaan kannattaa ottaa kaikki irti, ei nimittäin aivan heti tule mieleen sellaista asianajotoimistoa, valtion virastoa tai investointipankkia, jossa voisi itseään noin villisti työpukeutumisen saralla toteuttaa. Vaikka kuinka olisi Casual Friday käytössä...

Minä itte revittelin eilen kevhään (on se jo täällä!) kunniaksi ja pukeuduin violettiin hameeseen ja somiin korollisiin nauhakenkiin. Ajattelin, että jokaista tänne raahattua vaatekappaletta käytän kyllä ihan varmana ainakin kerran, ettei jää jeesustelun varaa. Olihan se hameessa kiva kekkaloida ja oli nättikin olo, mutta voih ne kengät. Kuka piru kävelee korkokengillä pitkin mukulakivikatuja? Minun tietysti piti kokeilla, jotta kokemus olisi mahdollisimman autenttinen... Oli se. Liiankin. Ja toiset viilettää menemään kymmenen sentin kiiltonahkastileteillä ku ei mittään. Ihmeellinen maailma. Vaihdoin täksi päiväksi suosiolla tasapohjaisiin!

Kökkerö, nyt tää vähän tsemppaa ja lähtee tästä loruilemasta. Kirjasto kutsuu, kahviautomaatin kautta :)

Yksin, vaihteeksi

Vierasviikkoni päättyivät eilen, kun Leena ja Joonas lähtivät takaisin Suomeen (oletan, että sitä ollaan jo turvallisesti perillä Rovaniemellä). Nyt tuntuu kumman hiljaiselta, sillä jättisolumme on muutenkin tyhjillään. Minäkin kipitän luennoille pian. On taas jonkinlainen homma hinautua takaisin opiskelun ihmeelliseen maailmaan pienoisen tauon jälkeen. Onneksi join äsken ison kupin kahvia...

Leenan ja Joonaksen kanssa emme puuhastelleet mitään kovin suurisuuntaista. Kierreltiin kaupungilla, hilluttiin hieman muiden vaihtareiden kanssa ja käytiin katsomassa keväistä Jurmalaa. (On se meri aina niin hieno!) Joonasta vähäsen riepoi lenkkitossujen puute, mutta ehkäpä mukana uskollisesti seurannut tenttikirja korvasi sitä edes hieman :p Toivottavasti viihdyitte, oli tosi mukavaa kun kävitte.

Omakin oleiluni täällä on kääntymässä loppua kohti. Se tuntuu mukavalta ja surulliselta ajatukselta yhtä aikaa. En kyllä ole ollut täällä kuin 10 viikkoa, miten voin edes ikävöidä vielä takaisin, kysyisi joku hc-reissaaja. En tiedä. Kolmen kuukauden vaihtopätkää sanotaan monesti aivan liian lyhyeksi, mutta tässä tapauksessa se vaikuttaisi olevan vallan sopiva aika. Tiedän, että kotona odottaa vino pino tehtäviä, ja lukujen eteenpäin vieminen tuntuu vaihteeksi tosi kivalta ajatukselta - olen katsellut jo sopivat tenttipäivätkin loppukeväälle. Ja koska RGSL:n luennot päättyvät jo parin viikon päästä, täällä ei jää mitään opiskelullisestikaan kesken, vaan saan vietyä kaiken (kunnialla..) loppuun.

Varasin siis lennon takaisin Suomeen hetki sitten. Lennähdän nopsaan ja halvastikin Air Balticilla suoraan Ouluun koeviikon jälkeisenä sunnuntaina 29.3. Tai ainakin ne sellaisen lipun minulle myivät, toivottavasti vuorot sitten lennetään, vaikka talouskriisi kuinka likistäisi joka suunnalta! Olen kumminkin sen verran mukavuudenhaluinen jo, että jätän ilolla pois junaliikenteen kanssa ähräilyt välillä Tampere-Oulu.

Nyt vähän sienikeittoa ja sitten koululle! En olekaan juuri nenääni siellä näyttänyt viime viikolla, neljä tuntia EU:n sisämarkkinaoikeutta tarjoaa varmaan pehmeän laskun :)

Välähdyksiä Vilnasta

Akin vierailun lopuksi hilasimme itsemme pariksi päiväksi Liettuan puolelle pääkaupunkia katselemaan. Bussimatka Riiasta Vilnaan kesti reilut neljä tuntia.

Kaikki ei matkalla mennyt aivan putkeen - minä kitisin taas liikaa kylmää ja väsymystäni, ja miehityksen mustia aikoja dokumentoiva KGB-museokin oli harmittavasti kiinni sekä maanantaina että tiistaina, joten se jäi näkemättä. Onneksi Vilnassa on paljon, paljon muutakin koettavaa... Ja ehkä väliin on ihan hyvä keskittyä myös siihen kauniiseen ja hyvään.



Old Market Guest House, pieni kuuden huoneen majatalo Vilnan vanhankaupungin laidalla. Jokainen huone on yksilöllisesti koristeltu. Rentouttavan rauhallinen paikka. Huoneen hintaan sisältyy huoneeseen kannettu aamiainen.


Huoneemme teema oli Flower Market. Somissa lampunvarjostimissa riippui tekomurattia. Ja taas oli yksi seinä vihreä!


Tulopäivänä menimme syömään perinteisen liettualaisesti hauskaan kellariravintolaan. Alkuruuaksi oli keittoa smetanan kera. Minä söin vahvistukseksi oudon kanasalaatin, Aki tilasi reippaasti perunataikinasta tehtyjä, lihatäytteisiä pumpuloita, joita myös zeppeliineiksi kutsutaan (joko muotonsa tai valtavan kokonsa vuoksi, mene tiedä). Zeppeliinit leijuivat pöytään jytkyyn kermakastikkeeseen upotettuina. Aksu kehtasi vielä valittaa ähkyä jälkeenpäin, vaikkei edes syönyt kaikkea...


Sitten olikin aikaa kierrellä viehättävillä kaduilla. Minä kujalla, jolla oli muinoin paljon kirjakauppoja.


Keskiaikaisten kaupunkienkin mittakaavassa vanha Vilna on tupaten täynnä kirkkoja. On mahdotonta kulkea edes korttelinväliä näkemättä yhtäkään: kun yhden jättää kulman taakse, kolme on jo silmien alla. Tässä siintää Pyhän Jumalanäidin kirkko.

Vilnan katedraali kellotapuleineen. Ensimmäinen versio katedraalista rakennettiin tälle muinaiselle pakanallisen ajan pyhälle paikalle 1200-luvulla.


Eräästä kadunkulmasta löytyi pieni tee- ja kahvipuoti. Ulkoseinien koristelu on aika vinkeä.


Aamunkoiton portti tehtiin kaupunginmuuriin 1500-luvulla. Vuosisata myöhemmin karmeliitat rakensivat porttiin pienen kappelin ihmeitätekevälle Neitsyt Marian kuvalle.


Kaiken ihmettelyn jälkeen oli hyvä napsaista iltapalaa. Aki herkuttelee täytetyillä pannukakuilla.


Näkymä vanhankaupungin raatihuoneentorilta. Rakennukset ovat matalampia, pienempiä ja jotenkin herttaisempia kuin Riiassa. Pikkukaupunkimaista tunnelmaa!


Jo edellä esitelty Pyhän Jumalanäidin kirkko lähiperspektiivistä.



Katutaidetta Uzupiksen taiteilijakaupunginosasta. Ainakin ennen kortteleissa asusteli boheemia porukkaa, nyttemmin Uzupis on varsin haluttu ja kaiketi kalliskin asuinalue.


Myös Vilnasta löytyi lukkosilta, johon rakastavaiset lyövät lukon kiinni hääpäivänään. Tämä pari sai toisensa minun syntymäpäivänäni.


Vilnan yliopisto on itäisen Euroopan vanhin: jesuiitat perustivat sen 1500-luvulla. Rakennussokkelosta löytyy 12 sisäpihaa...


...ja oma kirkko, tietenkin. Omistettu pyhille Johanneksille. Kirkon barokkialttarit ovat tyrmäävän upeita.

Muutama päivä Vilnassa vierähti kuin unessa. Mieleen jäi kymmenien kirkkojen lisäksi vanhan keskustan jotenkin ihmeellisen eteläeurooppalainen tunnelma. Kyllä siellä olisi kesällä upeaa. Aki odottelee bussia linja-autoasemalla.

Riian Pietarinkirkko ja muuta

Riian vanhakaupunki on tietenkin täynnä kirkkoja. Aki on tässä Pietarinkirkon edessä. Patsas esittää vanhasta sadusta tuttuja Bremenin soittoniekkoja, ja on - ylläri, ylläri - lahja Bremenin kaupungilta.

Hieman mittasuhteita. Pietarinkirkko on yksi Riian vanhimmista kirkoista.

Sitten puksuteltiin hissillä kellotorniin yli 70 metrin korkeuteen. Ylhäällä oli kylmä! Tuuli veti vedet silmiin ja jääti villakangastakkini läpi...


...mutta näkymät olivat huikeat!

Silti olin näin tyytyväinen, kun laskeuduttiin maan tasalle läheiseen teehuoneeseen. Aki sanoi, että heti näkee naamasta että Sanna on päässyt lämpimään.

Lääketieteen museon pihalla. Aksu halusi itse leikkiä luurankoa.

Päivä oli huikean kaunis ja kirkas. Kuvassa Riian linna, jossa on nykyisin museoita ja presidentin asunto.

Kuvia

Riian ortodoksinen katedraali kahdesta kuvakulmasta.


Eräässä keskikaupungin korttelissa on hieno putiikkialue, jota kutsutaan Berga Bazarsiksi sen perheen mukaan, joka omisti kiinteistöt ennen kuin pakeni Latviasta miehityksen vuoksi. Nyttemmin perhe on jo saanut omansa takaisin. Basaarien kaarikäytävät ja pikku pihat ovat upeita talven iltavalaistuksessa.


Öinen näköala Reval Hotel Latvijan 26. kerroksesta Skyline Barista.

Emme ole syöneet liikaa pannukakkuja, meillä on vain viinirypäleet poskissa. Oikeasti.

Lentokentällä

Tönötän Riian lentokentällä vähän pöllämystyneissä tunnelmissa. Saattelin Akin koneeseen reilu tunti sitten (taidat Aksu olla jo Suomen kamaralla nyt) ja jäin samalla odottelemaan Leenaa ja Joonasta, jotka kirmaavat saapuvien lentojen aulaan puoli yhdentoista maissa.

En ole kirjoitellut mitään yli viikkoon, koska on pitänyt hytistä kaupungilla Aksun kanssa! Tosiaankin, olemme vaellelleet tuntitolkulla pitkin kahden maan pääkaupunkien kujia & katuja, ja suurimman osan siitä ajasta olen palellut mittaamattomasti. Ja ollut väsynyt. Ja nälissäni. Ja muistanut inkuttaa kylmästäni, väsystäni ja nälästäni :) Siltä se ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu... Matkaseurani kuitenkin hallitsi hermonsa kerrassaan ihailtavasti. Sen sijaan, että olisi jättänyt Vilnan linnavuorelle kököttämään ja möpisemään, Aksu vei minut aina uuteen kahvilaan tai teehuoneeseen juomaan kuumaa ja sulattelemaan kalikoiksi kylmettyneitä sormiani. Kiitos, että jaksoit!

Olimme viisi yötä Riiassa ja kaksi Vilnassa. Kirjoitan Liettuan retkestä myöhemmin, tässä joitakin kuvia vaihtokaupungistani. Kävimme täällä kaikissa tärkeiksi kokemissani paikoissa: vanhassakaupungissa ja keskustorilla tietenkin, miehitysmuseossa, neuvostoaikaisessa piirakkapaikassa, hieman pahamaineisella asuntola-alueellani, RGSL:n liepeillä jugend-arkkitehtuuria katselemassa, Lidossa syömässä, Skyline Barissa ihailemassa alla levittäytyvää kaupunkia... Ja mahtuipa mukaan jotakin ihan uuttakin, kuten kotoisa pikku bluesklubi Dzirnavu ielalla ja lääketieteen historian museo.


Heippa kaikki, täällä mää nyt oon. Näytän ihan vaan kahvilla olevalta, mutta oikeasti istun Riian vanhassakaupungissa viihtyisässä cocktail-paikassa, jonka nimi on liian söpö kerrottavaksi. Mutta voin sanoa, mitä maistelen: kuumaa mustaherukkamehua ja Riian kuuluisaa mustaa balsamia. Se on klassinen juoma pakkasta ja flunssaa vastaan.


Minä onnellisena jätti-Lidossa. Ilon syy: liiallisen savunmakuinen kanavarras ja ruokaseura.


Aki oli hyvä löytämään mielenkiintoisia yksityiskohtia jugend-pytingeistä.


Osia Riian hostellihuoneestamme. Kaksi seinää oli vaaleanpunaisia, yksi vihreä. Kaunista.



Enemmän myöhemmin. Lähden vähän jaloittelemaan, Leena ja Joonaskin ovat jo koneessa matkalla tänne.