Almost done...

Kirjastosta, iltaa. On tämä melkoista hommaa: kolme ja puoli sivua valmiina, päässä surraa hulluna kysymyksiä, mietteitä ja ideoita, ja pieni pelko siitä, olenkohan oikeilla jäljillä ollenkaan. Kaksi päivää on vielä aikaa ährätä (ky-yllä, minä istun täällä kiltisti huomisen ja ylihuomisen viimeisten rivien kimpussa!), sitten toivottavasti saan jonkinlaisen teelmän palautettua opettajalle.

Tänään oli kielikurssin viimeinen päivä, kokeet ja lopetusjuhla. En osallistunut kokeeseen (koska istuin pehva homeessa esseeni ääressä), mutta kävinpä kuitenkin syömässä pullaa läksiäiskahveillamme. Nyt illalla on vuorossa sitten epävirallinen osuus: lähdemme porukalla jonnekin ulos tekemään jotakin hauskaa ja mukavaa. Mulla on kaikki vaatteet likaisina, vaikka eilen olisi ollut pyykkivuoro - unohdin sen kun roikuin Skypessä (kiitos vaan koti ja Aksu..). Nyt pitää alkaa vääntäytyä asuntolaa kohti, sillä ysiltä on oltava tikkana keskustassa.

Suukkosuu

Minulla on työpöydän laatikossa tallessa tällainen kätevä, muovitettu kortti. Takaapäin se on kalenteri...


...ja edestäpäin paikallisen autokoulun mainos. Siis ihan tavallisen autokoulun. Vaikka kuvan neitokaisesta tulisikin ehkä jotakin muuta mieleen..


Pusuja kaikille! Ja olkaa varovaisia liikenteessä :)

Kahvituiskeessa

Voi huokasu! Kökötän RGSL:n kirjastossa Riian kattojen yli tuijotellen. Työn alla on 1500 sanan essee kv. humanitaarisen oikeuden kurssille. Valitsemaani esseekysymykseen vastatakseni joudun istumaan nenä kiinni Geneven sopimuksissa ja humanitaarista oikeutta käsittelevissä kirjoissa. Olen jo selvittänyt kai (toivottavasti!) suurimman osan kysymyksen ongelmista, ja kirjoittanutkin noin puolet suhteellisen selväsanaiseksi tekstiksi. Asetettu sanaraja on muuten yllättävän vaikea olla ylittämättä - mitta on minusta melko lyhyt ottaen huomioon sen, että essee muodostaa 50 % kurssin loppuarvosanasta. Pitää vain uskaltaa karsia turha pois, ja kyetä luottamaan siihen, että poimii tarkasteltaviksi ne oikeat asiat.

Tänne tullessa ajattelin aika monta kertaa, että en mie pysty. Nyttemmin minut on vallannu oudon syvä tyyneys, rikkumaton rauha suorastaan, ja mietteet menee enemmänkin niin, että miksen muka pystyis. Asiat eivät pelota tai hermostuta enää. Se tulee mikä on tullakseen, ja minä selvitän sen. Kyllä ne hommat nyt aina _jotenkin_ voitoksi käännetään.

Heräsin puoli kasilta, kuuden tunnin yöunien jälkeen, lähteäkseni reippaasti seminaariin. Bussipysäkillä törmäsin yllättäen RGSL:n luennoilta tuttuun tyttöön, joka sitten kertoi asuvansa myös Primassa. Hassua, en ollut nähnyt häntä siellä aiemmin! Ahtauduimme yhdessä täpötäyteen bussiin, ja tyttö kertoi minulle, että keskustassa bussia vaihtamalla pääsee melkein RGSL:n ovelle asti (tähän asti olen kävellyt loppumatkan). Seminaarissa olin taas sanavarastoltani ihan tukossa, mutta - hohoo - pysyin silti mukavasti kärryillä. Juridinen päättelykykyni pelasi aika riemastuttavasti, vaikka silmissä oli kilo unihiekkaa. Nyt kun hitaan alun jälkeen alan olla sinut opiskelun sisältöjen kanssa, olisi varmaan aiheellista koettaa kajauttaa jotakin uloskin. Onneksi tässä on vielä seminaareja jäljellä.

Laskin, että vielä olisi tunti pari jokseenkin tehokasta opiskeluaikaa jäljellä, ennen kuin Nukkumatti tulee vaatimaan korkoa viime yön liian lyhyistä unista. Taidanpa kipaista toisen kahvin (tämä tolkuton tarmonpuuskani johtuu aivan varmasti kofeiinista!) ja kirjoitella vielä vähän.

Double Massimo

Heippa taas! Laitan tähän ekaksi oman kuvan, kun se on niin ihanan söpö. Olen tuossa kahvilassa ja aion syödä juuri täytetyn piirakan (siitä tuo hymy johtuu...).

Nyt sitten asiaan. Arvoitus: kuka tulee Italiasta, on kolmekymppinen, opiskelee venäjän kieltä, soittaa kitaraa ja jakaa asunnon.. hmm.. keskenään?

Helppoa! Minä ainakin tiedän: sehän on Tupla-Massimo.

Riian Erasmus-vaihtareihin kuuluu tänä keväänä kaksi samannimistä ja -ikäistä kaveria samasta yliopistosta Italiasta, jotka lukevat samaa pääainetta ja sattumalta asuvat yhdessä. Ja harrastavat kitaransoittoa, kuulemma tutustuivat toisiinsa sen kautta. Päälle päätteeksi ovat vielä tosi mukavia poikia molemmat. (Aki, voiko kohta kolmekymppisiä sanoa pojiksi?)

Viime lauantaina olimme Massimoiden asunnolla tupareissa. (Tai ehkä se meni ennemminkin niin, että päätimme kutsua itsemme kylään, kun kuulimme että M:t asuvat mukavasti keskustassa.) Ja voi vitsi, millainen kämppä se oli! Tenniskentän kokoinen olohuone, täysin varusteltu keittiö ja upeassa kylppärissä kylpyammekin. Kaikki näytti vastaremontoidulta ja tosi puhtaalta. Kalusteet olivat asunnossa valmiina. Tästä lystistä nuo kaksi italialaista maksavat vähän päälle 300 euroa per nenä. (Vertauksen vuoksi: minun vuokrani on 280 e / kk...) Vieraita oli n. 15, ja kevyesti olisi mahtunut vielä toinen samanlainen satsi sisään.

Illanistujaiset olivat oikein mukavat, tässä pari kuvaa.

Italy proudly presents: Massimo & Massimo.

Syvälliseen keskusteluun uppoutuneena Vassilenan kanssa. Taustalla Jana (Saksa), Federica (Italia) ja 1 1/10 Massimoa.

Skål! sanovat Jana ja irlantilainen taiteilijarenttumme J.P.

Murkinapostaus

Etnografisessa museossa syömämme perinnelounas Inan kuvaamana. Hapankaalta, paistettua perunaa, jättimakkara ja leipää. Tuhtia tavaraa, ainakin lautaselle jäänestä rasvalammikosta päätellen. Unohdan melkein aina kuvata annokseni. Onneksi ihmiset täällä tietävät jo tämän puutteeni ja ottavat kuvia minua varten :)



Keskustassa on puistoon piiloutuneena lasiseinäinen teehuone, jossa voi maata pehmeiden tyynyjen päällä ja katsella raukeana kaupunkia. Ja tietenkin juoda teetä, kunhan saa ensin omansa valittua kymmenistä pikku purnukoista! Tuo kannu on maailman ihanin.


Lounas yliopiston kahvilassa: gulassia, salaattia ja jauhelihapihvi ruisleivällä. Salaatti maksetaan painon mukaan, pihvit (ja leipäviipaleet!) kappaleittain. Keittokuppikin ostetaan erikseen. Marinoidut paprikat ovat namia.


Karkasimme Inan kanssa kahvitauolle kesken kirjastossa pänttäämisen. Suklaakeksi oli hillolla täytetty gingerbread-tyyppinen "pikku"leipä. Näytti ehkä paremmalta kuin maistui...


Eräässä keskusrautatieaseman pienenpienessä kahvilassa. Teekuppi ja kaksi somaa piirakkaa kuuluvat minulle.

Rauha & hiljaisuus

Olen ollut yksin koko päivän. Ihanaa, vaihteeksi. Meille kielikurssilaisille oli buukattu täksi päiväksi koko päivän mittainen ekskursio Cesis-nimiseen kaupunkiin 90 kilometriä täältä. Päätin jo eilen, etten hyppää bussiin muiden mukana, vaan jään asuntolaan järjestelemään huonettani ja ajatuksiani. Olen tiskannut, siivonnut ja tuulettanut, syönyt hyvin ja kohta alan tutkia tenttiprujuja. Tuli niin paljon harmonisempi olo, kun sai huoneen puhtaaksi. Sijasin jopa sängyn! (Koko menneen viikon olen vain loikannut sängystä suoraan aamutoimiin kellon soidessa ja iltaisin ryöminyt takaisin myttyiseen petiini.)

Piipahdimme eilisiltana porukalla kaupungilla. Takaisintulo oli jo puoliltaöin, koska muilla oli aikainen kello ysin herätys tämän päivän retkelle. Vaihtareiden krouvipyhättö täällä Riiassa on vanhassa kaupungissa sijaitseva French Bar, hauska pieni kellaripubi joka myy hulvattoman halpaa olutta. Kapakan tunnelma tuppaa olemaan vähäisen tilan ja luvuttomien opiskelijaporukoiden vuoksi hysteerisen tiivis, mutta mikäpä siellä on seassa seisoskellessa. Ja tuopit ovat isoja. Pitelin eilen ensimmäistä kertaa kädessäni litran vetoista kolpakkoa. Norjalainen Ina nimittäin ehdotti, että jakaisimme pienen oluen, mutta baarimikon kanssa oli sitten tilattaessa tullut pieni väärinkäsitys.. Lopulta ämpärin kokoinen (It's the size of your head! huudahti irlantilainen J.P.) tuoppi kiersi seurueessamme kädestä käteen, eikä sitä sittenkään saatu ihan tyhjäksi. Harjoittelun varaa jäi!

Kaksi viikkoa on kulunut leimahduksen lailla. Alan ymmärtää, etten olekaan täällä niin kovin pitkään (lähden meistä ensimmäisenä), ja mietin, ehdinkö nähdä kaiken minkä haluaisin. En ole vielä käynyt edes kaupungin halki virtaavan Daugava-joen toisella puolella. Olisi mukava päästä katsomaan muutakin Latviaa. Onhan täällä paljon muutakin kuin Riika. Jospa viimeistään sitten, kun saan vieraita Suomesta :)

Työn raskaan raataja kiitosta ei saa

Krääh! Latvialaisten mielestä kiukkuiset naamat sisäänkäyntien yläpuolella karkottavat pahoja henkiä. Ja tältä minusta tänään tuntui.

Asunnolla. Jalkoja kolottaa ja silmissä hiertää hiekka. Nukuin viime yönä viisi tuntia: opiskelu se on niin mukavaa hommaa. Pänttäsin kahta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisua pikkutunneille saakka, koska tämä aamuna oli luvassa niitä koskeva seminaari. Ja kyllä se semma vähän hiljaiseksi veti - välillä tuntui, että en tajua mistään mitään, kun taas muut pölöttivät antaumuksella näkemyksiään. Ymmärsin ja hoksasin toki joitakin asioita, mutta... No. Tiedän, että olisin tajunnut, jos vain olisin saanut rauhassa tutkailla ja miettiä, mutta kun kaiken piti siellä tulla pyssyn suusta. Voi mikä itsekiusa! Ikävintä oli, kun opettaja sanoi semman lopussa, että tälle kurssille ei tarvi tehdä ylen määrin töitä, mutta kotitehtävät (=tapaukset) on luettava. Teki mieli tokaista, etten minä mitään muuta eilen ja toissapäivänä tehnytkään.

Tuollaiset kokemukset eivät opiskeluitsetuntoa varsinaisesti helli. Alkaa väkisinkin miettiä, onko juuri minun päässäni jokin perustavanlaatuinen puute, joka ihan oikeasti estää yläkerran lampun syttymisen. Eniten haittaa kumminkin ehkä se, että en minä ole koskaan aiemmin tehnyt mitään tällaista. Opiskelumetodit Suomessa ovat aivan toisenlaiset. Luemme teoriaa kirjoista ja rustaamme luennoilla hullun lailla muistiinpanoja. RGSL:ssa kaikki perustuu pienryhmäoppimiseen ja vuorovaikutukseen. Ja ilmeisen nopeaan omaksumiseen. Olen valovuosia jäljessä! Tuntuu, että koulun sukkelilla ja säihkyvillä opiskelijoilla on allaan luotijuna, ja minä kytkyttelen resiinalla. No joo. Seminaari takana, 13 edessä...

Tahmean aamun jälkeen laukkasin latviantunnille, ja iltapäivällä teimme ryhmäretken Latvian kansalliseen taidemuseoon (www.rigamuz.lv).

Pakollinen turistikuva. Teija esittelee taidemuseon aulaportaikkoa. Marmoriportaat on aika näppärät.

Tämä nainen lumosi minut ihan täysin. Kaulan kaari on vähän luonnotonkin, mutta veistoksen intiimiyttä ja aistillisuutta se vain lisää. Sain harmittavan huonovaloisia kuvia, kun en hoksannut käyttää kameran sisätila-asetusta.

Muita suosikkejani.

Ihailin itse museota ainakin yhtä paljon kuin taidetta, jota se saleissaan suojeli. Olisi pitänyt kysyä, missä käytössä linnamainen rakennus on aiemmin ollut. Juhlavassa yläaulassa voi kuulemma järjestää juhlia vuokraamalla tilan. Aika makea paikka vaikka häille. Tosin silloin ei sovi juopotella niin, että kierähtää kaiteen yli alakertaan..


Sami (Helsinki) ja Ljudmila pinnaavat taidehistorian tunnilta.

Sää on ollut jo lähes keväistä. Mittari ei tänäänkään painunut pakkaselle ja kadut ovat suurelta osin paljaita. Punainen villakangastakkini on mitä tarkoituksenmukaisin vaate tällaisille ilmoille, vaikka aluksi pelkäsin paleltuvani siinä. (Sain siitä eilen muuten kehujakin, se oli kivaa, hihii.)

Alun perusteella on vähän sellainen tuntuma, että opinnot tulevat pitämään tätä tyttöä melko kiireisenä. Voi siis olla, etten blogiani aivan tuhkatiheään päivitä. Kuvia kuitenkin lisään sitä mukaa kun saan niitä otettua. Luvassa myös ruokaekstra (sinulle siellä Oulussa etenkin).

Totta se on. Peukaloni juuttui kiinni kahvikupin korvaan tiedekunnan kahvilassa. Inan mielestä oli hauskaa dokumentoida ahdinkoni.

Yhteystiedot

Postiosoitteeni, jos jotakuta vaikka kiinnostaisi :)

OBS! Lihavointien tarkoitus on kertoa, että kyseisten kirjainten yläpuolelle vedetään palkki. Niin kuin meillä ä:n pisteet, mutta yhtenäisenä viivana.

Sanna Harju / Nerima B
Reznas iela 10/k.1
Riga
LV 1019
Latvija

Huoneeni on muuttunut tajuttoman kylmäksi. Kävin respassa valittamassa, ja sain ekstrapeiton. Lupasivat myös, että maanantaina patteria käydään katsomassa. Syytä olisi, muuten muutan kellarin pesutupaan. Siellä on sentään lämmintä! Hitto vieköön.

Lauantain päiväretki

Etnografinen museo oli hieno paikka. Isoon metsikköön oli tuotu vanhoja rakennuksia ja kokonaisia pihapiirejä eri puolilta Latviaa. Neuvostoaikana tuonkaltainen kulttuuriperintö jäi oman onnensa nojaan ellei sitä peräti hävitetty, ja myöhemmin latvialaiset ovat alkaneet pelastaa sitä mikä pelastettavissa on. Vierailimme aidossa sepän pajassa, ja seppä esitteli meille ympäri maata haalittuja kaiverrettuja ovia, upeasti koristeltuja takkojen reunuspaloja ja muinoin käsin taottuja metalliornamentteja, joita vajoihin oli kerätty talteen. Seppä näytti myös, kuinka käsintaottu naula tehdään. Pari ryhmäläistäkin sai kokeilla.

Stefanie takomassa naulaa.

Ruokailimme museon kievarissa varsin perinteisesti: hapankaalia, paistettuja perunoita ja valtavia makkaroita. Hyväähän se oli, vaikka annos uiskentelikin rasvalätäkössä. Kaipa me vaihtarit sitten teemme niin ankaraa ajatus- ja kävelytyötä, että se satsi tuli tarpeeseen..

Ljudmila (Puola) länsilatvialaisessa pirtissä. Pirtti oli aikoinaan vauraan perheen koti.

Sama pirtti ulkoapäin. Rakennustapa on lyhytnurkkainen. Hirret on lovettu taitavasti. Lumen alta pilkottaa olkikatto.

Itä-Latviasta tuotu venäläisväestön kirkko.


Länsilatvialaisen kirkon kattomaalauksesta.

Museoretken jälkeen menin pienemmän ryhmän mukana Riian keskustorille (Centraltirgus). Osa torista on ulkona kymmenissä ja taas kymmenissä kiinteissä pikku myyntikojuissa, osa taas valtavan suurissa zeppeliinihalleissa: lihalle, kalalle, vihanneksille ja maitotuotteille on kullekin oman hallinsa. Kaiken ylenpalttisuus on hämmentävää. Katselin ihmeissäni kokonaisia sianpäitä ja eksoottisten hedelmien värikkäitä vuoria. Ja tietenkin ostin kahdenlaista pullaa.

Aamulla nukuin puolitoista tuntia kellonsoiton ohi, ja tuli vähän kiirus, jotta ehtisin kymmeneksi keskustaan museoretkueen mukaan. Pitäisi varmaan nukkua enemmän. Osa porukasta on lähdössä ulos tänäkin iltana, minä en oikein tiedä, jaksanko. Huomenna kun on kuitenkin herättävä aikaisin pesemään pyykkiä...

Pusnakts / keskiyö

Tässäpä vain tunnollisesti päivitän blogiani, vaikka voisin olla nukkumassakin jo. Nukkumiset ovat jääneet aika niukille viimeisen viikon aikana: tulen kaupungilta asuntolaan illansuussa, syön jotakin, pähkäilen latvian läksyjen tai juridiikan parissa ja lepertelen Ouluun Skypen kautta. Usein vielä illalla kokoonnutaan vaihtariporukan kanssa tekemään jotakin tai sitten vain hengaamaan. Mukavaa, mutta mihin tämä kaikki aika oikein menee? Ainakin kolmen päivän ajan olen aikonut siivota sikolättiäni, ja aina se on jäänyt, kun olen käynyt asunnolla yleensä vain kääntymässä. Toisaalta kyllä nautin tästä jatkuvasta menemisestä tolkuttoman paljon, sillä viime syksyni Oulussa ei toden totta ollut sosiaalinen sanan varsinaisessa merkityksessä... Lisäksi vaihtareiden kesken syntyy usein ainutlaatuinen tunnelma ja henki, joka johtuu kai tämän kaiken väliaikaisuudesta. Kielikurssimme päättyy tammikuun lopussa, ja ihmiset hajaantuvat omiin oppilaitoksiinsa ja kaupunkeihinsa. Mutta vielä elämme tavallaan omassa kuplassamme, ihmeellisessä, epätodellisessa Riiassamme.


Bussilippu ja ratikka/kiskobussilippu somasti vierekkäin. Onhan se kertakyyti hiukkasen halvempi kotimaahan verrattuna.

Oikeustieteiden opiskelu näyttää olevan pitkälle tapausanalysointia. Tällä hetkellä kahlailen läpi eräitä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja. Luvassa on tukku seminaareja, jotka tietysti aiheuttavat ei-osallistuvaan opetukseen tottuneelle suomalaiselle korkeakouluopiskelijalle vatsanväänteitä. Siellähän pitää nimittäin avata suunsa ja kertoa omia ajatuksiaan! Mitä jos olenkin ihan tyhmä ja tietämätön, kun muut suorastaan säteilevät älyä ja ammattimaisuutta? Minua pelottaa. Mutta ei kai ole muuta vaihtoehtoa kuin kylmästi rutata tämä kamala epävarmuus & itsesääli ja loikata täyttä vauhtia Herra tietää minne.

Huomenna on lauantai, vaan ei suinkaan vapaata. Vietämme kuusi tuntia retkellä Latvian etnografisessa ulkoilmamuseossa. Toivottavasti ei ole kovin märkä päivä: tänään on ollut neljä astetta plussaa ja rapalätäköt sen mukaisia.

Tässä vielä pari kuvaa. Mie meen onnellisena nukkumaan.


Akin iloksi! Aamulla tuli hoppu, joten söin aamupalan vasta tauolla luokassamme: teetä, aivan liian herkku juustovoisarvi ja marjajugurttia.


Kuuma tee on ihanaa, vaikka ulkona olisikin plusasteita.


Vassilena (Bulgaria) ja Mica tauolla. Huomaa etualalla punavalkoinen bumba (pallo), jota joudumme nakkelemaan toisillemme, kun harjoittelemme kysymistä ja vastaamista. Kun bumba lentää yhtäkkiä syliin, vastauksen on parasta olla valmiina! Kas näin: Mani sauc Sanna. Es esmu no Somijas. (Nimeni on Sanna, tulen Suomesta.)

Ruokaa ja opiskelua

Tänä aamuna kävelimme porukalla keskustaan. Oli pikkupakkanen ja lumi narskahteli askelten alla. Parin kilometrin matkalla ehti mukavasti virkistyä ennen latvian tunteja. Ja sain viimeinkin otettua yhden kuvan ympäristöstä!

Ennen lähtöä kuvittelin, ettei täällä nyt niin paljon lunta ole, ja pakkasetkin ajattelin aika pieniksi. Molemmat luulot olen nyt todennut vääriksi. Pyrypäivinä ilma on hiutaleita sakeanaan ja kinokset nousevat nopeasti. Kylmimpinä aamuina pakkasta on ollut viitisentoista astetta (se on kyllä täälläkin poikkeuksellista). Onneksi otin kerrastoja mukaan! Huonekin on toisinaan aika vilpoisa. Kun ensimmäisenä iltana panin kylmissäni nukkumaan, minulla oli päällä välihousut, sukat, villasukat, säärystimet, toppi, paksu huppari ja pään ympärillä villahuivi. Eikä tullut kuuma. Sen jälkeen olen onneksi totutellut luopumaan villasukista ja säärystimistä...

Tänään kävin taas luennoilla RGSL:ssa. Koulun käytäntönä on monistaa kaikki kurssilla tarvittava materiaali (kirjat, artikkelit, usein oikeustapauksetkin jne.) ja tuottaa se sieväksi muovikantiseksi niteeksi. Opiskelijat sitten ostavat niitä tarpeensa mukaan. Minä ostin tänään ensimmäisen niteeni (International Humanitarian Law, n. 450 sivua) ja maksoin siitä 11 latia, mikä tekee hiukan yli 15 euroa. Säästyypä ainakin se kamala kopioimisen vaiva!

RGSL:n luennon jälkeen menin vaihtarikavereiden kanssa syömään. Latviassa on Lido-niminen ravintolaketju, joka tarjoaa suht perinteistä latvialaista ruokaa. Ideana on kulkea linjastoja pitkin ja valita lautaselle sihiseviltä pannuilta ja höyryävistä padoista mitä mielii. Ruoka maksetaan kappalemäärän/painon mukaan. Valikoima on suuri: kalaa, lihaa ja kanaa eri muodoissa (yleensä se tarkoittaa täällä isoja rasvaa tirsuavia pullia tai kakkaroita) lisukkeineen, keittoja, salaattipöytä, kylmiä juomia ja pirtelöitä, leivonnaisia ja pannukakkuja ja muuta sen suuntaista. Paha puoli tuollaisissa paikoissa on se, että kaikkea haluaisi maistaa, ainakin vähän..

Pikkaisen pimeä kuva Lidosta. Vasemmalta: J.P. (Irlanti), mie, Mica (Italia), Julia (Saksa), Alessandro (Italia), Jana (Saksa).


Mica, Julia ja Alessandro ovat vähäsen syöneet..

Nyt olisi sitten niiden kotitehtävien vuoro. Ja pitäisi kai vilkaista myös RGSL:n opiskelumateriaalia, 150 sivua pitäis lukea ensi kertaan mennessä :o

P.S. Aksu, en nyt saanut kuvaa näyttävästä ravintola-annoksestani tänne. Mutta eiköhän niitä tule lisää :)

Kuvakertomus

(Ihan ensimmäiseksi: oikein lämmin halaus eräälle ystävälle, sillä on aikoja, jolloin halauksia tarvitsee erityisen paljon. Olet mun ajatuksissa.)

***

Olen hurjan poikki. Yhdeksän tunnin päivä jalkojen päällä tuntuu kintuissa, varsinkin kun kävelee rouheilla & hirmu jäykillä vuoristovaelluskengillä. Sekä EILC-kurssi että RGSL:n lukukausi alkoivat tänään, joten aika kiirusta on pitänyt. Kielikurssirakennus (Faculty of Modern Languages) ja RGSL ovat toisistaan noin 20-25 minuutin kävelymatkan päässä: ravattavaa tulee riittämään tämän kuun aikana!

EILC-kurssilaisia on vajaat 15, joukossa kaksi muuta suomalaista. Kiva yllätys, vaikka pitääkin varoa täydellistä jämähtämistä maanmiesten seuraan. Lisäksi joukosta löytyy italialaisia (5!), puolalainen, norjalainen, saksalaisia ja irlantilainen. Useimpien kanssa juttelin, ja huonoa ensivaikutelmaa ei jäänyt kenestäkään.

Se latvian kieli sitten olikin vähän haasteellisempaa. Meidät jaettiin kahteen ryhmään, ja minun ryhmäni opettajan metodi on puhua vain ja ainoastaan latviaa. Koko ajan. On tietenkin hyvä, että korva harjaantuu kielen kuulemiseen edes vähän, mutta asioiden ymmärtämiseen menee tuolla lailla melko pitkä aika.. Opin minä ainakin laskemaan kahdeksaan. Ja kertomaan sekä nimeni että sen, ettei minulla ole sisaruksia... Eikä kissaa :) Yllättävän hankalaa se kuitenkin aluksi on, kun ei korvakuulemalta meinaa millään muistaan yksittäisiä sanoja.

Kesken opiskelupäivän lähdin sitten laukkaamaan kohti RGSL:n pytinkiä, koska pitihän minun sinnekin ilmoittautua. Aika pytinki se rakennus olikin, hulvaton jugend-kivilinna. Tosi hieno paikka. Kv. sihteeri otti minut todella lämpimästi vastaan. Oli kuulemma luullut, etten tulekaan, kun minusta ei ollut kuulunut mitään. Sain lukujärjestyksen ja esitteet kursseista, jotta voin valita mitä haluan opiskella. Huomenna iltapäivästä näyttäisikin olevan ensimmäinen luento, aiheena International Humanitarian Law.

Seuraavassa on taas muutama kuva, kun en jaksa kirjoittaa.


Iloisia EILC-kurssilaisia oikealta vasemmalle: Teija (Savonlinna), Julia (Saksa), Mica (Italia), Ina (Norja).


Paikallista kenkämuotia keskustan eräässä keskustan liikkeessä. Kenkäkaupoissa on valtavasti saappaita. Korottomia naisten tassuttimia ei juuri näy. Huikeiden korkojen kanssa sopivat tietenkin kaikenlaiset turkit ja supernaiselliset nahkatakit. Päähine ei useinkaan kuulu tähän varustukseen.


Vaatekaappini liukuovet. Aika hienot, eikö vaan? Kaappi on sänkyä vastapäätä.

Tieni huipulle

Terveisiä almost-penthousesta. Yläpuolella on vain yksi kerros! Prima-asuntolassa on kaksi osastoa, joissa kummassakin on yhdeksän kerrosta. Kerroksilla on maantieteelliset nimet. Minä asun Tokyossa. Joka kerroksessa on yhteinen oleskelutila ja keittiö. Täällä kasissa se keittiö on vain niin hirveässä kunnossa, etten kyllä voi kuvitellakaan laittavani ruokaa siellä. Ensimmäisenä tulee mieleen saastainen ja eltaantunut rasvakattila. Inhottava haju leijailee käytävälle asti. Käynkin kyökkipakolaisena yhdeksännessä kerroksessa.

Tänään kävin ostamassa tarpeellisia asioita. Ja niitä olikin paljon. Esimerkiksi rumat vihreät pallokuvioiset pyjamahousut, räikeänkeltainen muovimuki sydänkoristein ja jätti-iso possunkorvaleivonnainen. No joo joo, löysin minä myös muuta. Aterimia, huovan sängyn päälle, latvia-englanti-latvia -sanakirjankin.


Näillä kelpaa läpsytellä asuntolan käytävillä.


Sänkyni.



Ankaran aivotyön keskus. Jo kotoisasti sekainen.

Pirskatti...

Se saakelin taksikuski huijasi minulta monta latia! Voi Sannaa, pientä hölmöläistä. Menisiköhän vielä turistiuden piikkiin?

Väsyny...

Palelee. Huone on kylmä ja kostea. Silti ah niin ihanaa olla perillä.

Sain junassa kiukkuisen jännityspäänsäryn, joka äityi todella pahaksi ennen lentomatkaa. Asiaa ei varmaankaan auttanut se, että Ryanairin kone oli myöhässä ja boardingissa joutui odottamaan pienen ikuisuuden. Koneeseen käveltyä tuntui sitten siltä, että interiöörin keltaiset shokkivärit ja kaiuttimista kuuluva mainospajatus räjäyttävät sananmukaisesti tajunnan. Mutta suljin silmäni ja torkuin kohtuullisen mukavasti Riikaan asti.

Oli outoa lähteä Oulusta. Kotoa. Sisuksia kipristeli parin klassisen kyynelhelmen arvoisesti, kun Aki saattoi minut junaan. Olen onnistunut vakuuttamaan itseni siitä, että kolme kuukautta on mitättömän lyhyt aika (niin kuin se oikeasti onkin). Mutta eihän noita asioita voi olla miettimättä silloin, kun on poissa.

Riiassa on lunta, ehkä jopa enemmän kuin Oulussa, ja ilma on kosteampaa. Pakkasen sähköistämät ja latistamat hiukseni kohosivat täällä melkein hallitsemattoman pörheiksi: tukkaindikaattori on erehtymätön. Taksin ikkunasta ehdin nähdä joitakin vilauksia maisemista. Suuret, lumen peittämät lehtipuut olivat kuin suoraan sadusta.

Huomenna lähden hankkimaan joitakin välttämättömyyksiä paikallisesta supermarketista. Epäilemättä kunnon lisäviltti on yksi niistä. (Nyt ekaksi yöksi täytynee vetää kaksi kerrastoa päälle..) Jokin pikku räsy lattialle olisi myös mukava, yhden hengen huone on kohtuullisen iso. Harkitsin myös huoneen jakamista toisen asukin kanssa, mutta kyllä minä tämän ikäisenä tarvitsen jo oman sopen. Saa köhnötellä niin kuin tahtoo.

Jospa uni kutsuisi pian.

Viime hetken virityksiä

Voi iletys. Kun tänä aamuna heräsin, hammasta särki. Ja lujjaa. Hammaspeikko ei tunnetusti lupia kysele, mutta pitikö sen justiinsa nyt kylään ängetä. Ei siinä muu auttanut kuin soitella terveyskeskukseen, kun YTHS:kin on lomalla tämän päivän. Ensin luuri tuuttasi varattua vartin, kunnes minut armollisesti laskettiin jonoon. Kuuntelin pim-pim-pom -jonotusääntä ehkä kymmenen minuuttia ennen kuin lensin ulos... Pääsihän sitä sitten lopulta läpi, kun jaksoi puoli tuntia sitkeästi yrittää. Ruikutin toimistovirkailijalle kai riittävän sydäntäsärkevästi, koskapa sain vastaanottoajan jo 9.45. 

Laukkasin odotushuoneeseen tunnollisesti vain kaksi minuuttia myöhässä. Tulo oli yhtä söheltämistä, sillä en ollut käynyt Tuiran terveysasemalla aikaisemmin. Auton parkkeerauksessa oli taas yllättäen vaikeuksia, enkä ehtinyt jättää edes parkkilipuketta autoon, kun tuli poltti niin hännän alla. Vaan turhaanpa hosuin kiireissäni, sillä vastaanottoaika myöhästyi 45 minuuttia. (Yllätyksetön sosiaalipoliittinen huomautus: Julkinen terveydenhuolto on täysin aliresursoitua ja ylikuormitettua.)

Ei siinä hampaassa reikää sitten ollutkaan, onneksi. Purupintaa pikkuisen hiottiin, ettei ota niin herkästi vastaan alahampaaseen, minä kun puren hampaita yhteen varsinkin öisin. Voihan olla, että Riiassa joudun uudestaan hammaslääkärin tuoliin, mutta se on sen ajan murhe. Tärkeintä oli tietää, ettei akuuttia hätää ole.

Pitkäksi venynyt hammaslääkireissu sai minut myöhästymään puoli tuntia kampaajalta. Soittelin kampaamoon paniikissa hammashoitolan odotushuoneesta, mutta kampaaja otti lunkisti ja lupasi tehdä sen mitä ehditään. Ja ehdittiinhän siinä. Nyt päivä paistaa taas otsatukankin alle.

                           Me ollaan hyvällä tuulella postikortin kanssa.           

Lähen tästä tyylikkäänä ostamaan junalippua, ja krhm, pakkausoperaatiokin on vielä edessä. Kuinkahan tarkat kilorajat Ryanairilla on..?

Katto ja seinät ois kiva

Iloista uutta vuotta! 2009 otettiin täällä vastaan soman kotikutoisesti. Pienen taloyhtiömme asukastoimikunta järjestää mainioita kekkereitä milloin minkäkin syyn vuoksi. Olemme käyneetkin jo muutamissa kivoissa asukasjuhlissa tänä vuonna. Eilen tarjolla oli vuoden vaihtumisen kunniaksi i-ha-nia naudan sisäfileepihvejä, nakkeja, perunasalaattia, keksejä, sipsejä dippeineen ja muuta mukavaa. Välillä ammuttiin raketteja ja sitten palattiin takaisin sisään maistelemaan kuoharia. Päälle päätteeksi Aki ja vastapäisen asunnon isäntä hoksasivat olevansa jonkin asteisia sukulaisiakin. Ei huono saldo vuoden viimeiselle illalle.

Joulunpyhien aikana tapasin lukion luokkakavereita yhteismiitissä Torniossa. Paikalla oli vajaat 10 ex-euroa, joista suurin osa oli jo käynyt opiskelijavaihdossa, kahdella se oli vielä suunnittelun alla. Vaihtoasioista puhuttiinkin aika paljon. Yleisen hälinän keskellä Espanjassa vaihtarina ollut Kessu sitten huomautti, että ulkomaille lähtiessä säästää paljon hermojaan, jos ei edes odota kaiken menevän hianosti putkeen. Juuri sen sain itsekin huomata, kun järjestelin pää punaisena asuntoasioitani.

Koska viivyn Latviassa niin vähän aikaa, asustelen lievästi ylihinnoitellussa yliopiston asuntolassa sen sijaan, että alkaisin metsästää jotakin kimppakämppää. (Linkitetty sivusto ei sitten toimi englanniksi..) Asuntola vaikuttaa siivolta ja kohtuullisen mukavaltakin paikalta - vaikka ulkomuoto onkin aika mykistävän harmaa. 

Tiedonkulku minun ja asuntolan välillä ei kuitenkaan ole pelannut laisinkaan. Lähetin varauslomakkeen ohjeiden mukaan marraskuussa, ja minulle luvattiin toimittaa vahvistus varauksestani viimeistään 30.11. Sitä vahvistusta odottelen vieläkin... 

Olen lähetellyt sähköpostia ja soittanutkin asuntolaan kahdesti = yhtä tyhjän kanssa. Viimeisellä soittokerralla ylenpalttisen ystävällinen virkailija sitten kertoi, että huoneita on runsaasti jäljellä, tervetuloa vaan. Olisipa vain ollut mukava saada jonkinlainen tieto siitä vähän aikaisemmin! Mutta ei, sen sijaan sain hermoilla viikkotolkulla sitä, onko minulla lainkaan kattoa pään päällä Riiassa. 

No. Mitä tästä opimme? Leppoisa mañana-asenne olisi ollut tiukkapipo-Sannalle avuksi. Järjestyihän kaikki kuitenkin :P