Voi iletys. Kun tänä aamuna heräsin, hammasta särki. Ja lujjaa. Hammaspeikko ei tunnetusti lupia kysele, mutta pitikö sen justiinsa nyt kylään ängetä. Ei siinä muu auttanut kuin soitella terveyskeskukseen, kun YTHS:kin on lomalla tämän päivän. Ensin luuri tuuttasi varattua vartin, kunnes minut armollisesti laskettiin jonoon. Kuuntelin pim-pim-pom -jonotusääntä ehkä kymmenen minuuttia ennen kuin lensin ulos... Pääsihän sitä sitten lopulta läpi, kun jaksoi puoli tuntia sitkeästi yrittää. Ruikutin toimistovirkailijalle kai riittävän sydäntäsärkevästi, koskapa sain vastaanottoajan jo 9.45.
Laukkasin odotushuoneeseen tunnollisesti vain kaksi minuuttia myöhässä. Tulo oli yhtä söheltämistä, sillä en ollut käynyt Tuiran terveysasemalla aikaisemmin. Auton parkkeerauksessa oli taas yllättäen vaikeuksia, enkä ehtinyt jättää edes parkkilipuketta autoon, kun tuli poltti niin hännän alla. Vaan turhaanpa hosuin kiireissäni, sillä vastaanottoaika myöhästyi 45 minuuttia. (Yllätyksetön sosiaalipoliittinen huomautus: Julkinen terveydenhuolto on täysin aliresursoitua ja ylikuormitettua.)
Ei siinä hampaassa reikää sitten ollutkaan, onneksi. Purupintaa pikkuisen hiottiin, ettei ota niin herkästi vastaan alahampaaseen, minä kun puren hampaita yhteen varsinkin öisin. Voihan olla, että Riiassa joudun uudestaan hammaslääkärin tuoliin, mutta se on sen ajan murhe. Tärkeintä oli tietää, ettei akuuttia hätää ole.
Pitkäksi venynyt hammaslääkireissu sai minut myöhästymään puoli tuntia kampaajalta. Soittelin kampaamoon paniikissa hammashoitolan odotushuoneesta, mutta kampaaja otti lunkisti ja lupasi tehdä sen mitä ehditään. Ja ehdittiinhän siinä. Nyt päivä paistaa taas otsatukankin alle.
Me ollaan hyvällä tuulella postikortin kanssa.
Lähen tästä tyylikkäänä ostamaan junalippua, ja krhm, pakkausoperaatiokin on vielä edessä. Kuinkahan tarkat kilorajat Ryanairilla on..?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti