Lauantain päiväretki

Etnografinen museo oli hieno paikka. Isoon metsikköön oli tuotu vanhoja rakennuksia ja kokonaisia pihapiirejä eri puolilta Latviaa. Neuvostoaikana tuonkaltainen kulttuuriperintö jäi oman onnensa nojaan ellei sitä peräti hävitetty, ja myöhemmin latvialaiset ovat alkaneet pelastaa sitä mikä pelastettavissa on. Vierailimme aidossa sepän pajassa, ja seppä esitteli meille ympäri maata haalittuja kaiverrettuja ovia, upeasti koristeltuja takkojen reunuspaloja ja muinoin käsin taottuja metalliornamentteja, joita vajoihin oli kerätty talteen. Seppä näytti myös, kuinka käsintaottu naula tehdään. Pari ryhmäläistäkin sai kokeilla.

Stefanie takomassa naulaa.

Ruokailimme museon kievarissa varsin perinteisesti: hapankaalia, paistettuja perunoita ja valtavia makkaroita. Hyväähän se oli, vaikka annos uiskentelikin rasvalätäkössä. Kaipa me vaihtarit sitten teemme niin ankaraa ajatus- ja kävelytyötä, että se satsi tuli tarpeeseen..

Ljudmila (Puola) länsilatvialaisessa pirtissä. Pirtti oli aikoinaan vauraan perheen koti.

Sama pirtti ulkoapäin. Rakennustapa on lyhytnurkkainen. Hirret on lovettu taitavasti. Lumen alta pilkottaa olkikatto.

Itä-Latviasta tuotu venäläisväestön kirkko.


Länsilatvialaisen kirkon kattomaalauksesta.

Museoretken jälkeen menin pienemmän ryhmän mukana Riian keskustorille (Centraltirgus). Osa torista on ulkona kymmenissä ja taas kymmenissä kiinteissä pikku myyntikojuissa, osa taas valtavan suurissa zeppeliinihalleissa: lihalle, kalalle, vihanneksille ja maitotuotteille on kullekin oman hallinsa. Kaiken ylenpalttisuus on hämmentävää. Katselin ihmeissäni kokonaisia sianpäitä ja eksoottisten hedelmien värikkäitä vuoria. Ja tietenkin ostin kahdenlaista pullaa.

Aamulla nukuin puolitoista tuntia kellonsoiton ohi, ja tuli vähän kiirus, jotta ehtisin kymmeneksi keskustaan museoretkueen mukaan. Pitäisi varmaan nukkua enemmän. Osa porukasta on lähdössä ulos tänäkin iltana, minä en oikein tiedä, jaksanko. Huomenna kun on kuitenkin herättävä aikaisin pesemään pyykkiä...